Kivenhakkaajienkylä

Lasialustoja, kynttilänjalkoja, pieniä veistoksia, isoja patsaita, temppleitä... Intialainen käsityö on jotain mitä on helppo ihailla. Noin tunnin ajomatkan päässä Chennaista on kylä nimeltä Mamallapuram tai Mahabalipuram (jostain syystä rakkaalla lapsella on pari nimeä), jossa kiven muotoilu on paikan erikoisalaa. Useimmiten veistokset tehdään yhdestä kiven palasta tai yhdestä isommasta lohkareesta ja riippuen koosta ja monimutkaisuudesta yhden kappaleen kaivertamiseen voi mennä muutamasta päivästä viikkoihin. Yksityiskohdat voivat olla näissä välillä aika mielettömiä mutta hinnat eivät suomalaisittain kuitekaan huimaa päätä. Ainoa huono puoli on se että kun kivi painaa jonkin verran niin ihan kaikkea ei pysty Suomeen roudaamaan...

Intiassa kuukin on kuumempi

Viime viikot täällä on ollut noin 37-38 astetta lämmintä. Yksi kunnon monsuunisade saatiin viikko sitten ja se laski lämpötilan noin 29 asteeseen. Sade myös sekoitti liikenteen aika lahjakkaasti. Chennaihin tulee kesämonsuuni sekä syysmonsuuni. Kesämonsuuni on pienempi ja tulee ilmeisesti suuremmaksi osaksi alas Keralassa. Syksyllä sitten Chennaikin lainehtii.
New Delhissä on ollut viime viikkoina poikkeuksellisen kuumaa lähemmäs viittäkymmentä. Sanoisin että Hyi!



Käytiin viikonloppuna taas vähän rantsulla. Ideal beachillä. Pilvipeite oli sen verran peittävä että päivä oli oikeastaan leppoisa, vähän pelotti että jos kookospähkinä tippuu päähän :)

Seuraavana päivänä oli lähes pilvetön taivas. Otin aurinkoa, paloin.
Tänään töissä kollegat ihan avoimesti naurahtivat punaiselle pärställeni. Ihme valkkikset!
Suomessa uv-indeksi pyörii kesällä 3-5 välillä, joka on kohtalainen. Kuusi on voimakas ja tällöin Suomessa hälytetään voimakkaasta uv-vaarasta. Chennaissa oli eilen keskipäivällä ehkä 10. Tämä on hyvin voimakas. Olisi ehkä voinut käyttää aurinkorasvaa niinkuin pomo käski. Onneksi ei sentään tullut potkuja, vaikka vastustin esimieheni suoraa käskyä. Sekin naureskeli.

Strömsö on saari Tammisaaren ja Inkoon rajalla

Chennai sen sijaan on kaupunki Intiassa, Tamil Nadun osavaltiossa, jossa kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä... 

 Ajan määre on täällä hiukan liukuvampi kuin Suomessa. Ymmärtäneehän tuon toisaalta kun välillä liikenne on mitä on: jumissa. Ei siinä voi aina ajoissa joka puolelle ehtiä. Tämä samanlainen kiireettömyys vaan jostain syystä näkyy vähän kaikess tekemisessä. Asiat myös helposti unohtuu jossein niiden perään kysele. Mitä ilmeisemmin tilanteessa kuitenkin on tapahtunut edistystä viime vuosina. Kolme vuotta sitten pankkitilin avaaminen kesti ehkä kolme viikkoa, nyt sen sai kyllä auki noin viikossa mutta kortti ei kyllä vielä toimi, toistaiseksi tuntemattomasta syystä...

Vesijohtovesihän ei ole juotavaa, sen nyt arvannee. Eli kotona on sellainen teline johon noita isoja tankkeja sitten isketään. Minulla on kuusi tankkia. Maidi oli kantanut niistä neljä tyhjää ulos ja otin sen vinkkinä että niille voisi tilata vaihdon. Pyysin kuskia tilaamaan vettä. Hän tilasi, ainakin kahdesti. Ja vielä viikon päästä ensimmäisestä vesitilauksesta  nuo pönikät ovat vieläkin rappukäytävässäni, tyhjinä.

Latasin TV-maksuni. Jostain syystä TV-systeemin antama ID numero olikin jokun Noidassa asuvan miehen tilin ID ja omani sitten deaktivoitiin. Maksellaampa sitten tuplia.

Jätepolitiikka on täällä aivan kamalalla mallilla. Roskat dumpataan tienvarsille ja vaikka vesistöihin. Noissa jätekasoissa ne pyhät lehmät sitten nakertelevat muovipusseja ja muuta vitamiinipitoista sekajätettä. Välillä kasoja poltetaan, ainakin pienenevät. Hallinto on yrittänyt jotain jätekampanjoita. Mutta täällä asiat jäävät valitettavasti vähän puolitiehen jossei niitä valvo. Näin on varmaan käynyt myös noille kampanjoille.

Asenne on välillä vähän mañana tyyppinen. Kuva kertonee varmasti sanomani paremmin: 

(Kuva on erään suomalaisen expatin vartijasta noin klo 9 arkiaamuna kun Aki oli lähdössä töihin)

Onhan täällä ne omat hyvät puolet ja tavat. Esimerkiksi ne jotka syövät granaattiomenoita tietävät kuinka ärsyttävää niiden "perkaaminen" on. Täällä siihen on keksitty ratkaisu: maidi. Jossain aisioissa on ihan kiva kun kaikki ei ole niin tiukkaa ja säännösteltyä. Ravintolasta voi vaikka ostaa oluen ajomatkalle mukaan, kokeileppa tuota Suomessa. Palvelualttius on myös hyvin eri tasoa kuin  Suomessa. Asian toinen puoli on toki se että vaikka kovin haluttaisi auttaa osaaminen ei sittenkään riitä.

Se hieman erilainen Juhannus

Kun muut hehkuttivat Suomalaisten niinsanottua kansanjuhlaa, pitivät kansallista lomapäivää ja pakkasivat autot täytteen "viihdykettä" ja painelivat kuka mihinkin mökille tai kuuseen viettämään öittömiä öitä oli tunnelma hieman erilainen toisaalla. Täällä oltiin töissä perjantai (hei kuulkaa, aivan turha odottaa sitten mitään vastauksia Suomesta tänään, niillä on midsummer fest), aurinko laski tasaiseen tapaan täällä siinä illan suussa puoli seitsemän aikaan ja sitä viihdykettä ei ollut sen helpommin tarjolla kuin ennenkään.

Niinpä lauantaina karkasimme Chennaista parin tunnin päähän edes nukkumaan muualla kuin omassa sängyssä...

"Virorallia" Chennailaiseen tapaan

Vaikka kuka väittäisi mitä, niin kyllä edelleen me Suomalaiset käymme tuolla etelässä rapakon takana hakemassa sitä viihdykettä koska Suomessa kyseinen viihdyke on verojen takia kohtalaisen kallista. No, tässä suhteessa jouduin valitettavasti ojasta allikkoon muuttaessani Chennaihin. Tässä Tamil Nadun osavaltiossa viihdykkeen hankkiminen on hankalampaa sekä kalliimpaa kuin missään päin Suomea. Ensinnäkin myyntiluvan saaminen on erittäin painavan kiven alla. Chennaista löytyy vain muutama paikka, josta saa (laillisesti) ostaa viihdykettä kotiin ja kaikki tuotu viihdyke on leimattu extra suurilla veroilla, jäätävillä veroilla niinkuin esimieheni asian esittäisi. Kuppilat, joissa viihdykettä saa tarjoilla eivät nekään ole aivan istestäänselvyys. Tarjoiluluvan saaminen ilmeisesti ensinnäkin kestää, jonka lisäksi se edellyttää tiettyjä asioita kuten että kyseisellä paikalla täytyy olla vähintään 30 huonetta, joita se vuokraa. Tämä siis tarkoittaa että onneksi edes ne kivat hotellit saavat tarjoilla viihdykettä MUTTA Chennain Hard Rock Café ei! On sitten ehkä ainoa Hard Rock Cafe maailmassa ilman ko. palvelua...

Tämän ahdingon varjolla oli siis hyvä viettää Juhannusta harrastamalla Chennailaista virorallia - siispä kävi tiemme Pondiin. Pondi, eli Pondicherry, on erillinen osavaltio ja siksi siellä ei päde samat lait kuin Chennaissa. Itse asiassa Pondicherry on neljä toisistaan erillään olevaa aluetta, kaikki käsittääkseni kuitenkin kuuluvat samaan osavaltioon ja tämä johtuu siitä historiallisesta syystä että nämä neljä aluetta olivat muinoin Ranskan armeijan tukikohtia. Niinikään alueet ovat saaneet ranskalaisia vaikutteita. Chennaita lähellä Pondi on tarkemmalta nimeltään Puducherry.

Ranskalaiset vaikutteet nykyajan Intiassa eiät valitettavasti olleetkaan aivan niin hätkähdyttäviä kuin olimme odottaneet, katujen nimet olivat ranskaksi ja poliisien univormut muistuttivat vanhoja ranskalaisia poliisien vaatteita mutta muuten se oli edelleen sama Intia mistä olimme aamulla lähteneet. Lukuunottamatta tietenkin sitä faktaa että viihdykkeen myynti oli huomattavasti vapaampaa ja tarjolla oli enemmän vaihtoehtoja. 

Pondista myös löytyy Highdesign - nahkalaukkubrändin flagship. Kolme kerrosta laukkuja ja neljännessä pikku ravintola. Joku voi arvata että "me like".

Auroville

Noin 15 kilometriä ennen Pondia sijaitsee paikka nimeltä Auroville. Tämä paikka on omistettu meditaatiolle ja itsensä etsimiselle ja kaiketi itsensä löytämiselle. Toisin sanoen hippikommuuni. Tänne on muuttanut itsensäetsiskelijöitä ympäri maailmaa. Oletan kuitenkin että paikan viehätys turistinähtävyytenä ei niinkään ole sen hengellisyydessä vaan tässä hemputin isossa kultakuulassa, Matrimandirissa. Oli ihan vaikuttava kyhäelmä, pakko myöntää.

Juhannusta siis juhlittiin kuitenkin ranskalaisvaikuttein ihan Champagnella kilistäen ;)

Koti-ikävä

(Varoitus: saattaa sisältää henkilökohtaisten tuntemuksien paljastuksia sekä idiotismeja)

Viikko sitten, noin kolmen viikon Intiassa oleilun jälkeen iski ensimmäinen koti-ikävä. Jostain syystä en aivan tunnistanut tätä oloa vaan tunteiden myllerrys oli hieman sekava. En välttämättä halunnut myöskään myöntää että kyseessä oli koti-ikävä. Tekisikö ikävän tunteminen minusta heikon? Miten se vaikuttaa arkipäivään, olenko jatkossa koko ajan surullinen, enkä pysty nauttimaan mistään?

Tosiasioiden tunnistaminen ja myöntäminen on usein ongelman vastaus. Parin päivän kuluttua kun myllerrys oli ohi ja sain etäisyyttää tuohon "kohtaukseen", pystyin katsomaan asiaa objektiivisesti ja myöntämään itselleni että se oli koti-ikävä.

Tuntemukset kuten "ovatko lähimmäiseni unohtaneet minut" alkoivat kuulostamaan typeriltä. Vaikka äitini ei ollut soitellut viikkoon niin olinko minä soittanut hänelle, en. Minä sen sijaan onnistuin unohtamaan siskojeni syntymäpäivät.

Olin saanut ystäviltäni läksiäislahjaksi kirjeitä eri tilanteisiin. Kirjeitä oli kuusi. Olin lukenut niistä vasta yhden vaikka olisin "saanut" lukea jo kaikki. Edellispäivänä taas haikean mielen iskiessä avasin loput. Olipa ollut tyhmää olla lukematta kirjeitä. Kannustavat sanat ja etukäteisikävät itkettivät mutta samalla rohkaisivat ihan älyttömästi. Ja päinvastoin kuin olin ajatellut mieleni parani ja ikävä helpotti. Ilmeisesti ei ne meinaakkaan unohtaa meikäläistä :)

Eräässä kirjeessä sanottiin että lähteminen on vaikeampaa niille, jotka jäävät, kuin sille joka lähtee. Enpä kai haluaisi olla kavereideni kengissä, sillä on täälläkin välillä aika vaikeaa.

Näitä tilanteita varmasti tulee jatkossa lisää mutta onneksi nyt tiedän mitä silloin voi tehdä. Voin kaivaa kirjeet esiin tai ihan vaikkapa ihan pirauttaa Suomeen.

Ihanan ystäväni sanoin: Joskus täytyy lähteä, jotta voi palata <3

Liikenne

Minähän en täällä itse aja. Enkä tule koskaan ajamaan. Vasemmanpuoleinen liikenne aiheuttaa välillä vielä pientä hämmennystä. Tähän muuhun olen lähes jo tottunut: liikennesääntöjen (onko niitä, en ole vielä ihan saaut selvää) hyvin suuripiirteinen noudattaminen, kaistaviivat ovat olemassa - niillä vaan ei ole mitään merkitystä, jatkuva tööttäily, turvallisuudesta vähät välittäminen jne.

Tässä pientä kuvakollaasia päivittäisestä liikenteestä

Tänään bongasin skootterin päältä viisi, valitettavasti ei ollut kameraa just hollilla.

Tämä naisten tapa istua skotterin kyydissä on mielestäni aika sympaattinen :)
Ja kyllä, tuolla yhdellä on vielä sylissään jokin pahvilaatikko.

Tehtaamme on lähes tunnin ajomatkan päässä keskustasta, "kylässä" nimeltä Avadi, siellä näkee enemmän härkävoimilla liikkuvia vehkeitä, kaupungissa ei niinkään.

Voi Pyhä Lehmä

Kaikki varmasti tietävät että Intiassa lehmä on pyhä otus. Sitä ei syödä ja ne saavat vaeltaa rauhassa. Positiivisena yllätyksenä tätä nykyä poliisi kuitenkin yrittää pitää lehmät edes keskusta pois. Lähinnä varmaan lehmien turvallisuuden takia. 

Tässä muutama esimerkki erilaisista lehmistä :

Märkä puhveli

Kiiltonahkalehmä

Vetojuhtalehmä, jolla kilin sarvet, hirmuinen vetokyhmy ja jostain syystä ne ovat aina koko vaaleita.

    

    
Dyykkarilehmä

Julisteiden liimoja haisteleva Narkkislehmä      

Täällä ne tallustavat, seassamme