Niin että Chennaissa satoi

…tai sataa kai vähän vieläkin

Chennai sai pahimmat sateet sataan vuoteen. Chennai tulvii. Yli 250 ihmistä on kuollut tulvien vuoksi. Ihmisiä on evakuoitu kodeistaan. Ihmiset ovat joutuneet lähtemään evakkoon kodeistaan, koska vettä on polveen tai jopa vyötäröön asti. Kadut ovat veden peitossa. Tehtaita suljettiin jo pari päivää sitten. Lentokenttä, Intian neljänneksi suurin, on ollut kiinni jo pari päivää. Lähinnä kaikki on kiinni, kaupat, ruokaa ei saa. Siltoja on sortunut tai veden alla. Koulut ovat olleet kiinni jo pari viikkoa, ensimmäisten pahojen sateiden jälkeen. Täällä kuljetaan kaduilla veneillä. Intian pääministeri on lähettänyt kriisiapua, puolisotilaallisia joukkoja ja myöntänyt kriisiapurahaa.

Muutama viikko sitten saapui joka vuotinen syysmonsuuni Chennaihin. Olin tuolloin matkoilla ja kun tulin kotiin ihmiset kertoivat että viikonloppuna oli tullut paljon vettä. No viikon päästä sitä seurasi lisää, enemmän. Joillain alueilla ihmisiä evakuoitiin, muutamat tehtaat joutuivat sulkemaan, koulut sulkivat. Sitten oli pari viikkoa ”rauhallista”, jopa aurinko näyttäytyi. Ja sitten vettä tuli lisää.

Tiistai aamupäivällä alettiin jo ennustaa että nyt tulee vettä ja paljon. Puolelta päivin tehtaat taas alkoivat sulkemaan oviaan. Illalla suljettiin lentokenttä. Tänään on torstai, eilisestä asti kaikki on ollut kiinni. Sähkö katkesi varmaan koko kaupungista tiistai-iltana. Nyt mennään generaattoreilla, siellä missä niitä on. Kuinka pitkälle riittää diesel?

Asun kompleksissa, joka on nostettu katutasosta. Täällä on selvitty ilman lammikoita alueen sisällä, tosin edestä menevä katu tietysti lainehtii. Autot ovat selvinneet, toisin kuten joissain parkkihalleissa missä ne ovat melkein kattoon asti veden alla. Meillä generaattori. Dieselin ollessa vähissä sitä käytetty pari tuntia päiväsaikaan ja sitten kun tulee pimeää illalla ja yöllä. Muuta sähköä ei toistaiseksi nyt ole. Läheskään kaikilla ei ole minkäänlaista energiaa.

Lentokenttä, kei ihme että koneet ei lennä. Kuva napattu facebookista

First world problems: en ole poistunut talosta tiistai iltapäivän jälkeen. Eilen minulla oli sentään netti, en ollut täysin eristyksissä, tänään ei ole sitäkään. Generaattori ei anna tarpeeksi voimaa pyörittää isoja asioita kuten jääkaappia; pakastin on jo sulanut. Edellisviikolla sain suomituomisina poronkäristystä, piti pitää pikkujoulujuhlat ja tarjota eksoottista poroa. Se oli siellä pakastimessa… Pikkujoulujuhlat toki voi siirtää, niiden piti olla huomenna. Pää alkaa kuitenkin jo hajoamaan. On yksinäistä, ahdistaa. Tiistaista asti seuranani on ollut televisio iltaisin kun on sähköä, päivisin kirjat ja sudoku. En edelleenkään ole pääsyt lähtemään mihinkään. Hotelliin ei päässyt pakoon koska lentokentän ollessa suljettu hotellien asiakkaat eivät tietenkään ole päässeet lähtemään hotelleista. Näistä mikään ei tietenkään ole oikea ongelma verrattuna siihen minkälaiset olot suurimmalla osalla Chennain asukkaista tällä hetkellä on. Tämä on ”hemmotellun” ensimmäisen maailman expatin elämää kehitysmaassa.

Perjantaina jo helpottaa sähköt ovat palanneet, sadetta ei ole tullut enää, ainakaan merkittävästi, toivo että ehkä huomenna pääsisi kauppaan tai näkisi muita ihmisiä on realistinen. Netti ei toimi vieläkään eikä puhelinverkko, olen edelleen eristyksissä. Mutta enää ei ahdista.

Noin muutama sata metriä ennen työpaikkaa silta romahtanut

Lauantaina pääsin kaupassa käymään. Yhden isomman lammikon läpi joutui lätistelemään niin että jalat kastui, ei muuten mutta haisi niin pahalta että oli pakko pestä jalat saman tien kun pääsi kotiin.

Sunnuntaina toimii netti, sain kirjoituksen postattua. Toivottavasti huomenna pääsisi töihin asti.

Mekong Indochina Hash – Yangon, Myanmar

Muutaman työpäivän jälkeen palattua edelliseltä reissulta oli aika suunnata kohti seuraavaa hash- tapahtumaa Myanmariin. Myanmar, eli vain muutama vuosi sitten Burma nimellä tunnettu maa, on vasta viime vuosina avannut rajojaan turismille ja vapaammalle matkustukselle sekä (länsimaalaiselle) kehitykselle. Viisumi tarvitaan, mutta e-viisumi hakemus oli helppo täyttää netissä ja vastaus tuli parissa päivässä. Vähän päänahkaa kipristeli tapahtuman järjestäjien varoittelu että e-viisumi ei tuona aikana toimisi, koska kyseisenä viikonloppuna järjestettiin myös parlamenttivaalit… No homma skulasi immigrationissa kuin missään muualla (niin no paitsi Intiassa). On se kumma kun maa joka on avannut rajansa vastikään saa tällaisen homman toimimaan parissa vuodessa mutta Intiassa homma tökkii vaikka vuosia yritetty. Myanmariin voi jopa hakea turisti e-viisumin lisäksi jo business e-viisumia, joka nyt ei tulisi Intialaisille pieneen mieleenkään.

Joka vuotinen Mekong Indochina hash kerää noin 300 osallistujaa suurimmaksi osaksi Aasian ja Australian alueelta. Suurin osa osallistujista oli pitkäaikaisia hashaajia ja monille Mekong on vuotuinen traditio.

Pienenä töyssynä tuossa viikonlopussa tosiaan oli ne vaalit. Vuonna 2011 Myanmarissa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit, joiden tuloksena vuosia hallinnut sotilasjuntta sai loppunsa eli nämä olivat vasta maan toiset vapaat vaalit, josta syystä ilmapiiri oli vielä hieman arka. Pari tuona viikonloppuna vältettävää asiaa olivat julkinen alkoholin juonti ja suuret kokoontumiset. Joo, hyvin menee yhteen 300 hengen hash porukan kanssa…

Ehkäpä osin tuosta johtuen lenkit olivat kaupungin ulkopuolella ja sunnuntain hangover run kulki pienten kylien läpi. Paikalliset olivat kokoontuneet kaipeille kyläteilleen ihmettelemään meitä. Lapset vilkuttelivat, heittivät ylävitosia ja jotkut juoksivat perässä jonkun matkaa.

Myanmar on tosiaan vasta kehityksensä alussa mutta silti se näyttää edistyvän aika vauhdikkaasti. Luulen että jo puolen vuoden tai vuoden päästä (varmaan täytyy seuraavaan Mekong Indochinaan ainakin lähteä)  voisi kaupunkikuvassa huomata muutoksen. Kunhan vaan eivät upeita temppeleitä tai kolonialistisia rakennuksia tuhoaisi rakentamisen rytäkässä.

Colombo Oktoberfest Hash vol.2

Se aika taas vuodesta. Viime viikonloppuna oli jälleen aika Madras hashin ja Colombo hashin yhteisen hash-viikonlopun Colombossa. (Jos hash ei ole tuttu käsite niin kelaa takaperin vaikka syyskuussa julkaistuun SISH-tekstiin, sieltä löytyy selitys) Viime vuonna Chennaista taisi noin kymmenisen henkeä matkustaa tuon huiman puolentoista tunnin lentomatkan eteläiselle Sri Lankan saarelle. Tänä vuonna lähtijöitä oli hieman vähemmän, vain kaksi päivää ennen lähtöä tuli viimesimmät peruutukset ja loppuvahvuus Madras hashaajista oli 2! (allekirjoittanut tietty mukaan lukien)

Eipä tuo haitannut J Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa joka tapauksessa, ainoa ongelma oli herätä ja kammeta ylös aamuisin. Perjantaina meinasi olla tyhjää kalenterissa jopa puolentoista tuntia mutta siihenkin sain ängettyä ihka ensimmäisen visiittini Sri Lankalla temppelissä.

Viime vuodesta juoksut olivat vähentyneet, joka jätti enemmän mahdollisuuksia shoppailulle. Viikonlopun saldoa en edes viitsi lähteä luettelemaan mutta rakot sain shoppailusta enkä lenkiltä joten se ehkä kertoo jotain… Ja se että paluulennolla oli ruumatavaraa 34 kilon edestä! Tässä tosin oli yksi kaverin laukku, koska hänellä oli vielä enemmän kotiin vietävää :D Edes vaihdosta kotiutuessani minulla ei ollut näin paljon tavaraa.

Oktoberfestillä tuli tehtyä sitä mitä siellä kuuluu. Ja mahtavat menot oli taas kerran. Onneksi Sri Lanka erottui jälleen kerran Intiasta yhdessä asiassa lisää; sieltä sai siideriä! Ihan oikeaa Ruotsissa valmistettua Somersbytä! Illallisen oktoberfest kittailujen jälkeen nimittäin seuraavana aamuna maistui jokin muu palautusjuoma kuin tuo ämpäreittäin ammennettu ohrapirtelö ;)

Noniin, sitten saa toipua töissä muutaman päivän ja ensi viikonloppuna kutsuu Yangon hash! 

Life is best at Oktoberfest :)

Häähumua

Intiassa on tapana kutsua häihin kaikki vähääkään tutut aina työkavereista äidin siskon kaiman koiran pissattajan mummoon. Ja eihän häät koskaan ole halpoja. Köyhät perheet voivatkin jäädä pitkäksi ajaksi velkojen vangiksi mutta toisaalta ne tyttäret on pakko saada naimisiin, oli mikä oli, ja perinteisestihän morsmaikun perhe maksaa viulut (ja sitten vanhoillisissa perheissä vielä myötäjäisiä lisää).

Kaverini kaveri oli menossa naimisiin ja niin kävi että myös minä sain kutsun. Sen verran ollaan samoissa juhlissa pyöritty, ettei meneminen tuntunut ihan oudolta ja eikä tarvinnut mennä yksin.

Intialaiset häät ovat kaksiosaiset ja –päiväiset. Ensimmäisen päivän iltana on vastaanotto, jonne kaikki kutsun saaneet ovat tervetulleita toivottamaan onnensa. Pariskunta ja varmaan vanhemmatkin ajoittain ottavat vastaan ja tervehtivät nämä kaikki sadat ellei tuhannet onnittelijat. Prosessi voi kestää parista ehkä seitsemään tuntiin… Tulijoille tarjotaan ruoka. Häävieraat suuntaavat ruokalaan itsekseen jahka ovat hääparin tervehtineet. Ei mitään kakun leikkaamisia ja maljapuheita. Banaaninlehtiä on katettu valmiiksi ja niiden päälle pari sörsseliä. Sitten tarjoilijat tuovat riisiä, leipää ja lisää sörsseleitä. Voila. Sitten saa mennä kotiin.

Toisena päivänä, usein hele***** aikaisin aamulla noin 6.30, on hääseremonia. Näissä häissä onneksi arvostettiin myös unta ja seremonia alkoi vasta klo 9. Tänne tulee ainoastaan läheisemmät vieraat. Häät olivat hinduhäät joten seremonia oli hippasen erilainen kuin perus kristillisissä. Hääpari istuu tulen äärellä ja ympäristö on koristeltu ja laitettu. Pari pappismiestä vetää seremoniaa. Seremonia kestää parisen tuntia ja siihen kuuluu erinäisiä riittejä, joista minulle ei avautunut monikaan. Sen verran riiteistä tuli selväksi että mies (kaula)ketjuttaa naisen (kyllä kahleisiin vaan), sormus laitetaan naisen varpaaseen ja tämä täytyy tehdä kolme kertaa, yhdessä vaiheessa heidän 

päälle heitetään kukka-riisisekoitusta ja toivotellaan kaikenlaista hyvää, sormusta etsitään ämpäristä jossa on vettä, tämän tarkoituksena on tutustuttaa naista koskemaan miestä koska ennen tätä nainen ei ole ollut missään tekemisissä tai ainakaan missään fyysisessä kontaktissa miesten kanssa ja pappismiehet siinä sitten ohjeistavat ja paasaavat kaiken aikaa. Kaulaketjua ja sormusta naisen ei tulisi ottaa pois ikinä, paitsi sitten jos hänestä jää leski. Häävieraille tarjotaan ruokaa, sama rundi kuin ensimmäisenä päivänä.

Kyllä oli suomitytöllä aika paljon ihmettelemistä tuossa touhussa mutta en ollut ainoa hämmentynyt, yksi tarjoilija tuijotti meikäläistä metrin päässä varmaan kolme minuuttia putkeen eikä hän ehkä ollut ihan ainoa, joka kummasteli paikallaoloani, ihan hyvässä hengessä kuitenkin. Huvitusta myös aiheutti syömistyylini. Eihän siellä mitään haarukoita ja veitsiä ollut vaan omin pikku kätösin vaan. Sain sentään lusikan millä sitten lusikoin sörsseleitä leipäni päälle, kavereideni mielestä oli niin huvittavan näköistä että olisivat youtube videon kuvanneet. Varmaan olisivatkin ellei heidän kätensä olisi olleet niin riisin ja sörsselin peitossa ettei kännykkää viitsinyt kaivaa :D Pisteet sain kuitenkin edistymisestä; söin melkein kaikkea vaikka olikin perustulista ja toisena päivänä luovuin lusikasta loppua kohden. Odottakaahan vaan millaiset pöytätavat täällä vielä kehitän ;) Joulupöydässä nähdään!

SISH ja Kodaikanal

SISH = South Indian Super Hash

Hash (Hash house harriers) = Kansainvälinen ei-kilpailumielinen juoksukerho (tai nykypäivänä niiden maailmanlaajuinen verkosto). Perustettu Malesiassa vuoden 1938 joulukuussa. Brittiläiset sotilaat ja muut expatit aloittivat säännölliset maanantai-lenkit toipuakseen viikonlopun riennoista. Kerhon kuvaus on ennemminkin ”A drinking group with a running problem”.

Kolmen Etelä-Intialaisen Hash-ryhmän, Madras hash, Bangalore hash ja Hydrabad hash, 25-vuotis juhlavuoden kunniaksi järjestettiin Hash-suurtapahtuma SISH. Osallistujia kerääntyi viikonlopun kestävään tapahtumaan Kodaikanaliin noin 280.

Hash mallistoa

Pilvessä?

Kodaikanal löytyy Etelä-Intiasta, parin tunnin päästä Maduraista. Se on niin sanottu hill station, joka tarkoittaa että se sijaitsee vuoristoisella alueella korkeammalla ja ilmasto on huomattavasti viileämpää. Tällaisiin paikkoihin esimerkiksi Britti kolonialistit rakensivat kesämökkejä, jonne he pakenivat karkuun touko-heinäkuun sietämättömiä helteitä.

Lenkkipolulla tavattua...

Viileämpi ilmasto elokuun alussa tarkoitti että iltapäivällä oli noin 24 astetta. Hyvin mukava Suomalainen kesä siis. Saivat taas kanssahashaajat nauraa kun kerroin että tuo vuori-ilmasto oli "kuumempi" kuin keskiverto kesä Suomessa.

Apinoita riitti välillä ihan kuokkavieraiksiki

Vuoristoiset maisemat ja vehreys tekivät maisemista kauniit. Hashaaminen (eli juokseminen tai kävely) oli aika lailla nautinnollisempaa kuin Chennain hikisessä kuumuudessa.

Viikonlopun ohjelmaan kuului toki yksi lenkki per päivä ja sen lisäksi kaikenlaista hashmaista oheisohjelmaa. Kaljaviestit ja rehelliset kaljanjuontikisat ovat peruskauraa. Iltaohjelmaa täyttivät perinteinen Mr. ja Ms. Hash kisa, sketsit, ihmisten huutokauppaaminen hyväntekeväisyys tarkoitukseen ja tietenkin jatkot.

Turistina Turussa

Kesäloma. Ihan oikea palkallinen kesäloma. Ensimmäinen laatuaan. Matkasin kahdeksi ja puoleksi viikoksi Suomeen.

Juhannus. Ulkomaalaisvahvistus koki selfien ottamisen 10
Suomalaisen kanssa aamuyöllä selfietikun kanssa
yhtä haastavaksi tai haastavammaksi kuin selfien ottamisen
kahden juuri koulusta päässeen 7-10v. hulivilin kanssa...

Kotipaikassaan, niin Turussa (tai Suomessa) kuin nyt Chennaissakin, tulee harvemmin käyneeksi katsomassa nähtävyyksiä. Välillä, jos juttelee jonkun turistin kanssa, tulee sellainen fiilis että tuo turisti tuntee kotipaikkani paremmin kuin minä koska on käynyt enemmän historiallisissa tai muuten tärkeissä kohteissa. Siksi kaikille pitäisi välillä tulla vieraaksi joku turisti. Silloin tuli itsekin käytyä. Tällä lomalla minulle sattui juurikin tuollainen tuuri.

Parissa päivässä ehdittiin kokea Suomen juhannus sekä käydä Turun Linnassa, Ruissalossa kasvitieteellisessä puutarhassa ja TP-S:n satamassa, Naantalin satamassa ja minä käväisin myöhemmin myös Vaakahuoneella (vahingossa) kuuntelemassa jotain lattaribändiä. Näiden on pakko olla hyviä kohteita koska nuo kaikki löytyvät myös ystäväni bucket listalta, jonka hän haluaa suorittaa ennen kuin muuttaa (taas kerran) pois Suomesta.

Turun Linna oli edelleen jännä kokemus. Muistelen että joskus lapsena siellä vähän pelotti. No en edelleenkään haluaisi joutua yksin niihin ahtaisiin portaikkoihin, jotka ovat turisteilta suljettu mutta ihan mukava paikka. Nuorempana ei ehkä tullut niin paljoa keskityttyä historian lukemiseen kierroksella ja luulen että tällä kertaa taisin oppia jotain uuttakin J

Apsu

Kasvitieteellinen puutarha oli kiva viidakko, tuli kotoisa olo, ja jättilumpeet olivat yhtä kiehtovia kuin 15 vuotta sitten. Apina oli jouduttu korvaamaan pehmolla mutta täältä löytyi sentään myös dinosaurus!

Ehkä nyt kun on kauan poissa eikä lyhyillä käynneillä rutiinit paina, silmät avautuvat paremmin sille vanhalle tutulle kotikaupungille. Joka tapauksessa turisteilua kotikonnuilla suosittelen kaikille J

Nyt pitäisi vielä ”leikkiä” turistia Chennaissakin…

Se kastimerkki otsassa, eiku ?

Myös bindinä tunnettu Intialaisten otsaansa tekemän merkin tarkoitusta moni on minulle ihmetellyt. Ei, se ei ole kastimerkki, ainakaan enää. Kyseessä on hengellinen ”muistus” merkki. Aamuisin hindut aloittavat päivänsä rukoilemalla mutta koska eivät voi jäädä rukoilemaan koko päiväksi he laittavat tämän merkin otsaansa muistutukseksi. Omaa merkkiään ei tietenkään näe mutta muiden otsalla sen nähdessään he muistavat elämän merkityksen jne…

Ennen aikaan nuoret, naimattomat tytöt pitivät mustaa bindiä karkottaakseen pahoja henkiä tai huonoa onnea. Nykyään väri ei ole niin tarkka. Naidut naiset laittavat usein punaisen merkin. Miehet eivät välttämättä käytä merkkiä joka päivä mutta ainakin poojan (siunaustilaisuus/juhla) yhteydessä laittavat merkin. Tätä kutsutaan jostain syystä kuulemma nimellä Tilak.

Väri voi myös riippua siitä mitä jumalaa rukoilee. Vishnun palvojat käyttävät punaisella tehtyä v-kirjainta, jonka sisällä on valkoinen i-kirjain. Shivan seuraajat taas vetävät valkoisella kolme horisontaalista viivaa otsaansa.

Juhlakaudella poojissa (siunausserremonioissa)
minäkin laitan läntin otsaani. Varmaan
on väärä kohta ja muutenkin oudon näköinen
mutta onpahan muilla hauskaa :)

On totta, että ennen bindin väri riippui kastista; brahminien (akateemikot ja papit) merkki tehtiin valkoisella santelipuun tuhkalla puhtauden merkkinä, khatriyasien (kuninkaat, soturit ja viranomaiset) merkki oli punainen rohkeuden merkiksi, vaishyasien (liikemiehet) merkki oli keltainen joka ilmaisi vaurautta ja sudrat (palvelusluokka) käyttivät mustaa merkkiä merkkinä siitä että he palvelevat muista luokkia. Tätä perinnettä ei kuitenkaan enää juurikaan näe, ehkä joissakin hyvin vanhoillisissa kylissä tapa on vielä jossain määrin elossa.

Bindin tai tilakin käytöllä on jossain määrin myös terveydelliset perustat. Paikka, johon merkki laitetaan, on tärkeä hermokeskus jonka kautta jauheen, jolla merkki perinteisesti tehdään, viilentävät vaikutukset leviävät kehoon. Perinteisesti jauhe on tehty punaisesta ja keltaisesta santelipuusta, punaisesta ja keltaisesta kurkumasta, sahramista, erilaisista kukista, tuhkasta ja sinkkioksidista.

Tuo kohta, johon bindi laitetaan, on myös kolmannen silmän paikka. Kolmas silmä merkitsee minuutensa tai yksilöllisyytensä menettämistä kun ihminen saavuttaa itsevalaistumisen ja siirtyy hengellisesti korkeammalle tasolle…

Ja sitten koska tässä maailmassa mikään ei ole pyhää, niin nykyään bindi on enemmänkin muoti-ilmiö, jota käytetään ihan ympäri maailmaa myös länsimaalaisten toimesta, joille se ei merkitse ylläolevista yhtään mitään. 

Mutta onhan nämä uudet muotibindit usein hienoja :)

Formula 1 - Malesian GP

Petronas, Kuala Lumpur

Vruuum. Chennaissa asumisen iloja: ennenkin mainitsemani MATKUSTELU. 27.3.2015 työpäivän jälkeen suuntasin Chennain lentokentälle, Air Asian lennolle AK12 Kuala Lumpuriin. Lento 4h. Aikaero 2.5h - Tervetuloa sivistykseen.

Kuala Lumpur on monille tunnettu varmasti sen Petronas kaksoistorneista. Toimiva julkinen liikenne (toimiva liikenne), puhtaat kadut (ja muu ympäristö) sekä kaupungin kehittyneisyys oli taas vaihteeksi hemmottelua ja luksusta. 

Lähes tulkoon kaikki aika päivisin meni formuloihin mutta lauantai illalla läytiin "baarikadulla" katsastamassa muutama kuppila ja sunnuntaina pakollisena kohteena ehdin nähdä nuo tornit. Sen verran mieli lepäsi tässä toimivassa kaupungissa ja shoppailumahdollisuudet vaikuttuvat puoleensavetäviltä että taitaa KL kutsua meikäläistä joskus uudestaankin.

Niin se GP

Lauantaina suunnistimme rallirataa kohti, noin 60 km kaupungin ulkopuolelle. Järjestäjiä on pakko kiitellä kyytijärjestelyistä sillä reissu KL centralilta Express junalla lentokentälle (oli erikseen oma juna kisakuljetuksen ostaneille), lentokentältä bussi radalle ja vielä parkkipaikalta bussi sisäänkäynnin tuntumaan, sujui ilman pidempiä odotteluja, tunkemisia, eksymisiä, väärinymmärryksiä tai mitään muutakaan sählinkiä. 

Myös radalla järjestelyt sujuivat. Kalja- ja ruokajonot olivat lyhyet ja niitä oli riittävästi. Ainut miinus ruoka itsessään: eineshampurilainen ei ollut nautaa nähnytkään vaikka beef burgerin tilasinkin... nooh, taisi käydä huono tuuri (tässäkin) valintojen kanssa. Myös ensimmäinen vessakäynti aiheutti syvän ahdistuksen: 34 asteen vessa jossa ilma ei vaihdu ja kun pääset koppiin löydät sieltä reiän lattiassa. Tässä vaiheessa vaatteet ovat jo liimautuneet iholle kohtuu tiukasti ja reisipito ei auta happea kulkemaan yhtään paremmin... Pelkäät jo valmiiksi sitä hetkeä kun Carlsberg huutaa ulostuloa seuraavan kerran. Mutta sitten se helpotus kun toista kertaa itsesi päätät tuon pyörtymisen partaalle uhrata ja havaitset että edellisellä käynnillä kävikin vain huono tuuri: kuudesta kopista kaksi oli reiällisiä ja neljä ihan oikeita pönttövessoja!!! Ja paperi ei ollut kertaakaan loppu!

Ilmapiiri oli kuin missää samantapaisessa massatapahtumassa. Kaikki olivat hyvällä mielellä ja vaikka kannatetaankin eri tiimejä kaikki ovat tulleet saman asian takia ja viettämään hyvää aikaa. Enpä voisi sanoa etten olisi tykännyt :)

...Vaikka olisihan se toki ollut vielä asteen verran hienompaa todistaa Suomen lippu koristamassa palkintopodiumia, mutta tällä kertaa jäi sijan ja kahden päähän.