torstai 23. heinäkuuta 2015


Se kastimerkki otsassa, eiku ?


Myös bindinä tunnettu Intialaisten otsaansa tekemän merkin tarkoitusta moni on minulle ihmetellyt. Ei, se ei ole kastimerkki, ainakaan enää. Kyseessä on hengellinen ”muistus” merkki. Aamuisin hindut aloittavat päivänsä rukoilemalla mutta koska eivät voi jäädä rukoilemaan koko päiväksi he laittavat tämän merkin otsaansa muistutukseksi. Omaa merkkiään ei tietenkään näe mutta muiden otsalla sen nähdessään he muistavat elämän merkityksen jne…

Ennen aikaan nuoret, naimattomat tytöt pitivät mustaa bindiä karkottaakseen pahoja henkiä tai huonoa onnea. Nykyään väri ei ole niin tarkka. Naidut naiset laittavat usein punaisen merkin. Miehet eivät välttämättä käytä merkkiä joka päivä mutta ainakin poojan (siunaustilaisuus/juhla) yhteydessä laittavat merkin. Tätä kutsutaan jostain syystä kuulemma nimellä Tilak.


Väri voi myös riippua siitä mitä jumalaa rukoilee. Vishnun palvojat käyttävät punaisella tehtyä v-kirjainta, jonka sisällä on valkoinen i-kirjain. Shivan seuraajat taas vetävät valkoisella kolme horisontaalista viivaa otsaansa.

Juhlakaudella poojissa (siunausserremonioissa)
minäkin laitan läntin otsaani. Varmaan
on väärä kohta ja muutenkin oudon näköinen
mutta onpahan muilla hauskaa :)
On totta, että ennen bindin väri riippui kastista; brahminien (akateemikot ja papit) merkki tehtiin valkoisella santelipuun tuhkalla puhtauden merkkinä, khatriyasien (kuninkaat, soturit ja viranomaiset) merkki oli punainen rohkeuden merkiksi, vaishyasien (liikemiehet) merkki oli keltainen joka ilmaisi vaurautta ja sudrat (palvelusluokka) käyttivät mustaa merkkiä merkkinä siitä että he palvelevat muista luokkia. Tätä perinnettä ei kuitenkaan enää juurikaan näe, ehkä joissakin hyvin vanhoillisissa kylissä tapa on vielä jossain määrin elossa.

Bindin tai tilakin käytöllä on jossain määrin myös terveydelliset perustat. Paikka, johon merkki laitetaan, on tärkeä hermokeskus jonka kautta jauheen, jolla merkki perinteisesti tehdään, viilentävät vaikutukset leviävät kehoon. Perinteisesti jauhe on tehty punaisesta ja keltaisesta santelipuusta, punaisesta ja keltaisesta kurkumasta, sahramista, erilaisista kukista, tuhkasta ja sinkkioksidista.

Tuo kohta, johon bindi laitetaan, on myös kolmannen silmän paikka. Kolmas silmä merkitsee minuutensa tai yksilöllisyytensä menettämistä kun ihminen saavuttaa itsevalaistumisen ja siirtyy hengellisesti korkeammalle tasolle…

Ja sitten koska tässä maailmassa mikään ei ole pyhää, niin nykyään bindi on enemmänkin muoti-ilmiö, jota käytetään ihan ympäri maailmaa myös länsimaalaisten toimesta, joille se ei merkitse ylläolevista yhtään mitään. 
Mutta onhan nämä uudet muotibindit usein hienoja :)





1 kommentti:

  1. Kiva. Hienosti kansanläheisesti kirjoitettu. Tieteen kuvalehden artikkeli tai wikipedian teksti ei vakuuta tälläisen ihmisläheisen ja kansan parissa olevan tekstin rinnalla. On parempi kuulla asia joltakulta joka elää kulttuuria kuin siltä joka katselee sitä obejktin läpi ulkopuolisen vinkelistä. Tietysti asuinpaikka ja heimo alueet vaikkuttaa tässäkin usonnolisessa asiassa, mutta selkeytti asiaa joka on hämäränpeitossa. Aloin nauramaan isolle finnille n. silmieni välissä, mitä noiduttua, noita-akan tekosia, minullakin on punainen bindi. Mitäköhän se tarkalleen tarkoittaa.

    VastaaPoista