Se hieman erilainen Juhannus

Kun muut hehkuttivat Suomalaisten niinsanottua kansanjuhlaa, pitivät kansallista lomapäivää ja pakkasivat autot täytteen "viihdykettä" ja painelivat kuka mihinkin mökille tai kuuseen viettämään öittömiä öitä oli tunnelma hieman erilainen toisaalla. Täällä oltiin töissä perjantai (hei kuulkaa, aivan turha odottaa sitten mitään vastauksia Suomesta tänään, niillä on midsummer fest), aurinko laski tasaiseen tapaan täällä siinä illan suussa puoli seitsemän aikaan ja sitä viihdykettä ei ollut sen helpommin tarjolla kuin ennenkään.

Niinpä lauantaina karkasimme Chennaista parin tunnin päähän edes nukkumaan muualla kuin omassa sängyssä...

"Virorallia" Chennailaiseen tapaan

Vaikka kuka väittäisi mitä, niin kyllä edelleen me Suomalaiset käymme tuolla etelässä rapakon takana hakemassa sitä viihdykettä koska Suomessa kyseinen viihdyke on verojen takia kohtalaisen kallista. No, tässä suhteessa jouduin valitettavasti ojasta allikkoon muuttaessani Chennaihin. Tässä Tamil Nadun osavaltiossa viihdykkeen hankkiminen on hankalampaa sekä kalliimpaa kuin missään päin Suomea. Ensinnäkin myyntiluvan saaminen on erittäin painavan kiven alla. Chennaista löytyy vain muutama paikka, josta saa (laillisesti) ostaa viihdykettä kotiin ja kaikki tuotu viihdyke on leimattu extra suurilla veroilla, jäätävillä veroilla niinkuin esimieheni asian esittäisi. Kuppilat, joissa viihdykettä saa tarjoilla eivät nekään ole aivan istestäänselvyys. Tarjoiluluvan saaminen ilmeisesti ensinnäkin kestää, jonka lisäksi se edellyttää tiettyjä asioita kuten että kyseisellä paikalla täytyy olla vähintään 30 huonetta, joita se vuokraa. Tämä siis tarkoittaa että onneksi edes ne kivat hotellit saavat tarjoilla viihdykettä MUTTA Chennain Hard Rock Café ei! On sitten ehkä ainoa Hard Rock Cafe maailmassa ilman ko. palvelua...

Tämän ahdingon varjolla oli siis hyvä viettää Juhannusta harrastamalla Chennailaista virorallia - siispä kävi tiemme Pondiin. Pondi, eli Pondicherry, on erillinen osavaltio ja siksi siellä ei päde samat lait kuin Chennaissa. Itse asiassa Pondicherry on neljä toisistaan erillään olevaa aluetta, kaikki käsittääkseni kuitenkin kuuluvat samaan osavaltioon ja tämä johtuu siitä historiallisesta syystä että nämä neljä aluetta olivat muinoin Ranskan armeijan tukikohtia. Niinikään alueet ovat saaneet ranskalaisia vaikutteita. Chennaita lähellä Pondi on tarkemmalta nimeltään Puducherry.

Ranskalaiset vaikutteet nykyajan Intiassa eiät valitettavasti olleetkaan aivan niin hätkähdyttäviä kuin olimme odottaneet, katujen nimet olivat ranskaksi ja poliisien univormut muistuttivat vanhoja ranskalaisia poliisien vaatteita mutta muuten se oli edelleen sama Intia mistä olimme aamulla lähteneet. Lukuunottamatta tietenkin sitä faktaa että viihdykkeen myynti oli huomattavasti vapaampaa ja tarjolla oli enemmän vaihtoehtoja. 

Pondista myös löytyy Highdesign - nahkalaukkubrändin flagship. Kolme kerrosta laukkuja ja neljännessä pikku ravintola. Joku voi arvata että "me like".

Auroville

Noin 15 kilometriä ennen Pondia sijaitsee paikka nimeltä Auroville. Tämä paikka on omistettu meditaatiolle ja itsensä etsimiselle ja kaiketi itsensä löytämiselle. Toisin sanoen hippikommuuni. Tänne on muuttanut itsensäetsiskelijöitä ympäri maailmaa. Oletan kuitenkin että paikan viehätys turistinähtävyytenä ei niinkään ole sen hengellisyydessä vaan tässä hemputin isossa kultakuulassa, Matrimandirissa. Oli ihan vaikuttava kyhäelmä, pakko myöntää.

Juhannusta siis juhlittiin kuitenkin ranskalaisvaikuttein ihan Champagnella kilistäen ;)

Koti-ikävä

(Varoitus: saattaa sisältää henkilökohtaisten tuntemuksien paljastuksia sekä idiotismeja)

Viikko sitten, noin kolmen viikon Intiassa oleilun jälkeen iski ensimmäinen koti-ikävä. Jostain syystä en aivan tunnistanut tätä oloa vaan tunteiden myllerrys oli hieman sekava. En välttämättä halunnut myöskään myöntää että kyseessä oli koti-ikävä. Tekisikö ikävän tunteminen minusta heikon? Miten se vaikuttaa arkipäivään, olenko jatkossa koko ajan surullinen, enkä pysty nauttimaan mistään?

Tosiasioiden tunnistaminen ja myöntäminen on usein ongelman vastaus. Parin päivän kuluttua kun myllerrys oli ohi ja sain etäisyyttää tuohon "kohtaukseen", pystyin katsomaan asiaa objektiivisesti ja myöntämään itselleni että se oli koti-ikävä.

Tuntemukset kuten "ovatko lähimmäiseni unohtaneet minut" alkoivat kuulostamaan typeriltä. Vaikka äitini ei ollut soitellut viikkoon niin olinko minä soittanut hänelle, en. Minä sen sijaan onnistuin unohtamaan siskojeni syntymäpäivät.

Olin saanut ystäviltäni läksiäislahjaksi kirjeitä eri tilanteisiin. Kirjeitä oli kuusi. Olin lukenut niistä vasta yhden vaikka olisin "saanut" lukea jo kaikki. Edellispäivänä taas haikean mielen iskiessä avasin loput. Olipa ollut tyhmää olla lukematta kirjeitä. Kannustavat sanat ja etukäteisikävät itkettivät mutta samalla rohkaisivat ihan älyttömästi. Ja päinvastoin kuin olin ajatellut mieleni parani ja ikävä helpotti. Ilmeisesti ei ne meinaakkaan unohtaa meikäläistä :)

Eräässä kirjeessä sanottiin että lähteminen on vaikeampaa niille, jotka jäävät, kuin sille joka lähtee. Enpä kai haluaisi olla kavereideni kengissä, sillä on täälläkin välillä aika vaikeaa.

Näitä tilanteita varmasti tulee jatkossa lisää mutta onneksi nyt tiedän mitä silloin voi tehdä. Voin kaivaa kirjeet esiin tai ihan vaikkapa ihan pirauttaa Suomeen.

Ihanan ystäväni sanoin: Joskus täytyy lähteä, jotta voi palata <3

Liikenne

Minähän en täällä itse aja. Enkä tule koskaan ajamaan. Vasemmanpuoleinen liikenne aiheuttaa välillä vielä pientä hämmennystä. Tähän muuhun olen lähes jo tottunut: liikennesääntöjen (onko niitä, en ole vielä ihan saaut selvää) hyvin suuripiirteinen noudattaminen, kaistaviivat ovat olemassa - niillä vaan ei ole mitään merkitystä, jatkuva tööttäily, turvallisuudesta vähät välittäminen jne.

Tässä pientä kuvakollaasia päivittäisestä liikenteestä

Tänään bongasin skootterin päältä viisi, valitettavasti ei ollut kameraa just hollilla.

Tämä naisten tapa istua skotterin kyydissä on mielestäni aika sympaattinen :)
Ja kyllä, tuolla yhdellä on vielä sylissään jokin pahvilaatikko.

Tehtaamme on lähes tunnin ajomatkan päässä keskustasta, "kylässä" nimeltä Avadi, siellä näkee enemmän härkävoimilla liikkuvia vehkeitä, kaupungissa ei niinkään.

Voi Pyhä Lehmä

Kaikki varmasti tietävät että Intiassa lehmä on pyhä otus. Sitä ei syödä ja ne saavat vaeltaa rauhassa. Positiivisena yllätyksenä tätä nykyä poliisi kuitenkin yrittää pitää lehmät edes keskusta pois. Lähinnä varmaan lehmien turvallisuuden takia. 

Tässä muutama esimerkki erilaisista lehmistä :

Märkä puhveli

Kiiltonahkalehmä

Vetojuhtalehmä, jolla kilin sarvet, hirmuinen vetokyhmy ja jostain syystä ne ovat aina koko vaaleita.

    

    
Dyykkarilehmä

Julisteiden liimoja haisteleva Narkkislehmä      

Täällä ne tallustavat, seassamme

Tikkaa ja masalaa

Chennaissa vallitsee tällä hetkellä ylitarjonta viiden tähden hotelleista, eli niitä löytyy. Kyseisten lafkojen ruoka on hyvinkin maittavaa ja erittäin esteettistä (ks. yllä). Listalta löytyy usein Intian eri osien ruokia sekä länsimaalaista sapuskaa ihan pizzasta naudan pihviin.

Muutenhan täkäläinen (Intialainen) ruoka on aika erilaisa kuin mihin olen Suomessa tottunut. Hindulaisuuden takia valtaosa ihmisistä on kasvissyöjiä. Hinduismi kieltää lehmän syönnin mutta useimmiten kanaa kuitenkin löytyy. Mausteita laitetaan hyvinkin rennolla kädellä ja täkäläiset siis myös syövät käsin. Käsinsyömistä voidaan perustella sillä että se tuo syömiseen vielä yhden aistin lisää. Itse olen tullut siihen tulokseen että välineitä ei käytetä koska niihin ei ole varaa.
Chennain alueella ruoka on niinsanotusti märkää eli koostuu erilaisista sörsseleistä kun taas pohjoisessa tehdään tandooria, joka on puolestaan kuivempaa. Ohessa perinteinen "thali", joka tarjoillaan metallilautaselta ja -kulhoista tai banaaninlehdeltä ja koostuu eri kasviscurryistä ja höysteistä.

Naan leipä on ihan käypä elintarvike varsinkin valkosipuliversiona mutta sekin valitettavasti tehdään vaaleista jauhoista. Onneksi rakas kotiväki laittoi kuusi pakettia ruisleipää mieltä kohottamaan.

Töissä toistaiseksi vaihtoehdot ovat KFC ja Intialainen. Ennen tilanteen vakavuuden ymmärtämistä olin monta kertaa ihmetellyt miten joku (kollega 3kk komennuksella) on voinut syödä kolme kuukautta KFC:n ruokaa putkeen. Ensimmäisen viikon täällä olon jälkeen tämäkin fakta avautui minulle. KFC on ihan jees, jopa kolmena/neljänä päivänä viikossa. Vaihtoehtona nimittäin on riisi ja kana eri kastikkeissa, jotka mielestäni maistuvat enemmän tai vähemmän samalta. Paneer eli intialainen kotijuusto on minulle uusi tuttavuus, johon tykästyin mutta seki usein tulee niissä samoissa sörsseleissä ja curryissa eli hieman yksitoikkoisessa makumaailmassa taas mennään.





Tämä meitsin maidi tosiaan tekee ihan hyvää ruokaa. Tuossa esimerkiksi kermainen kanakeitto, pastavuoka ja aina lisäkesalaatti. Tekee myös tosi hyvää pakonipiirakkaa, joka on pomoni bravuuri.

Mutta jos siltä tuntuu niin aina voi lähteä vähän iltapalalle, ei niin intialaisittain... Vaikkain tämän "italialaisen" Ottimo ravintolan sisustus ei niin huokunut autenttisuutta kiiltävine uusine viinikaappeineen (pomon huomio) niin eipä se makuelämystä niin haitannut. Eikä jätä mietityttämään mistä nämä expattien lisäkilot tulevat. 

Kyseinen syöttölä sijaitsee tuollaisessa rumassa pikku hotellissa kuin ITC Grand Chola (alla)

Su casa es mi casa

Kämppä periytyi esimieheltäni, en valita.

                                                                                                                                 Olkkari ja ruokailutila






Myös maid periytyi esimieheni perheeltä. Kyllä, mulla käy siivooja. Pomoni vaimo on onneksi pohjakouluttanut maidin niin ei tarvitse ihan koko ajan vahtia ja lisäksi hän osaa tehdä länsimaalaista ruokaa :)

Ylläriksi yhtenä päivänä hän oli tuonut kukkia ja terälehtiä, joita täällä on tapana laittaa oheiseen maljaan veteen kellumaan.
...ja onneksi myös vaihtaa säännöllisesti uudet.





Mun makkari näyttää ihan kotoisalta noiden liilojen verhojen kanssa.

Vierashuone. Tiedoksi vaan sitä pohtiville, löytyy... Hyttysverkko luo kivan prinsessatunnelman kun sen levittää ;)

Lastenhuone...
Joo, en tiiä mitä sille tapahtuu mutta sinnekin mahtuu nukkumaan :)

Maidin tähän tarviikin, kolme makuuhuonetta plus muu tilpehööri ;)

Se kulttuurishokki

Pahimman kulttuurishokin koin pre-visiitillä huhtikuun alussa. Tämä verraten vaalea tyttö ensi kertaa ikinä Aasiassa ei tuntenut ihan olevansa niinsanotulla mukavuusalueella. Se tunne kun porukkaa tuijottaa kuin mitäkin sirkusapinaa oli muutaman päivän ajan hyvinkin ahdistava. Pikkuhiljaa siihen ehkä alkoi tottua.

Joka tapauksessa muuttoreissu oli jo huomattavasti rennompi. Tuijotus ei enää ahdistanut, huonoa englantia, likaa sekä sitä, että kaikki ei todellakaan mene niinkuin elokuvissa, osasi jo odottaa. Yllä olevan valokuvan nappasin työmatkalta, jotenkin niin ihanan stereotyyppinen :)

Mielenkiintoista on se, kuinka nopeasti olen ympäristöön aika pitkälti tottunut. Alkaa olla jo aika normaalia että skootterin päällä kuljetetaan kerralla koko perhe. Kyllä, isä ohjaa ja yksi lapsi seisoo hänen edessä, äiti istuu taaimpana ja hänen sekä isän välissä istuu toinen lapsi. Kaikki tietenkin ilman kypärää. Siis eikö Suomessa muka?

Pankkitilin avamiseen tarvittiin noin 20 allekirjoitusta. Ei, en liioittele! En ole varma jos edes 20 riittää sillä myös joka ikinen kopio (esim. kopio passista) pitää allekirjoittaa... Käsittääkseni siitä huolimatta nämäkin asiat ovat menneet täällä eteenpäin sillä kun esimieheni kolme vuottaa sitten saapui Chennaihin pankkitilin avaamiseen meni luultavammin muutama viikko. Nyt he lupasivat että tili avautuu kolmen työpäivän päästä. Se että voiko siihen luottaa on taas eri asia.

Välipäiviä

Arkipäivät täällä saattaa olla täynnä hässäkkää, yllätyksiä, viivästyksiä, "ei voi olla totta" - mielialoja ja

kaikenlaista muuta kulttuuriin, maahan ja kehitykseen liittyviä kysymys- ja huutomerkkejä. Mutta välillä sentään vähän helpottaa.

Vähän yli tunnin ajomatkan päässä keskustasta on muutama ranta ja hotelli missä voi hieman hengähtää kaupungin liikenteeltä ja tööttäilyltä.

Taj hotelli Fisherman´s Covella oli ihan sievä paikka mutta uimaan ei vieraat päässeet. Sunnuntaibrunssi on kuulemma mukava kokemus kyseisessä paikassa. Seuraavalla kerralla sellainen sitten, nyt oli lauantai.

Temple bay on Radisson hotelli josta voi ostaa viikonloppuisin brunssi +  allas - paketin. Hotellilla on myös ranta joka on ihan käyttökelpoinen. Tämä siis erikoishuomautuksena koska ilmeisesti Chennain rannikon hiekkaranta olisi jopa Copacabanaa pidempi mutta valitettavasti nin karmeassa kunnossa ettei se kovin lohduta. Köyhää täällä kun on niin ihmiset kämppäävät rannalla ja hoitavat siis KAIKKI päivittäisseen elämiseen liittyvät toimenpiteet siellä, nice...

Pikku asiat tulevat täällä välillä aika merkityksellisiksi. Vaikkapa tällainen pikku jälkiruoka :) Ei itseasiassa niinkään hyvän makuinen (täkäläiset syövät jälkkäriksi ja karkeiksi jotain ihme massasta väännettyjä marsipaani/mantelimassa tyyppisiä ratkaisuja, jotka eivät niin mun makumaailmaan istu) mutta jotenkin silti aika symppis. Jälkiruoat tarjoiltiin tuollaisetn laattojen päällä, hih!

Mikä työ, mikä valuutta?

Yksi. Tämä on se lukumäärä kuinka monta suomalaista meillä on Intian tehtaalla töissä, minä mukaan lukien. Esimieheni, Intian tehtaan toimitusjohtaja, on ollut komennuksellaan kolme vuotta ja toukokuun alussa hän palasi perheensä kanssa Suomeen, minä tulin vaihdossa Intiaan.

80. Tämä noin tämän hetkinen rupian vaihtosuhde euroon. 

100 000. Niin paljon on yksi lakhi, ja tätä ilmaisua sitten käyteään jatkuvasti.

10 miljoonaa. On yksi crore, eli sata lakhia.

1200. On euroissa kuinka paljon yksi lakhi (eli satatuhatta!) rupiaa on. 

Eräs suomalainen expatriaatti ystävällisesti kutsuu tätä Intian valuuttaa leikkirahaksi.

Emoyhtiöhän toki haluaa kaikki laskelmat euroissa... Tässä tämä business controlleri sitten yrittää pysyä kärryillä että mikä on kuinkakin paljon ja missä valuutassa ja onko se sitten paljon vai vähän tai edes oikein! Vai onko joku vetänyt välistä?!

(kuva pre-visiitiltä by pomoni)

Wikipedian mukaan Intiassa 81,3% ihmisistä on hinduja. Eli kohtuullisen iso majoriteetti. Hindulaisuus näkyykin täällä jokapäiväisessä elämässä. Tässä yksi Intian suosituimman, Ganesha jumalan, temppeli ja patsas tehtaamme etupihalla. Tämä pestään ja vaatetetaan joka perjantai. Ennen töihin tuloaan työntekijät käyvät moikkaamassa patsasta (kuulemma, enhän minä töissä niin aikaisin ole että olisin koskaan sitä nähnyt).

Oheinen tunkeilija saatiin kiinni tehtaamme pihalta, kutakuinkin tämän hetkisen työhuoneeni ikkunan alta. Mutta ei hätää, tämä käärme oli "not THAT poisonous". Oman mielenterveyteni onneksi en ollut tehtaalla tuona päivänä (ku