keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Holi – Värien juhlaa




Viime viikolla Intiassa juhlittiin Holia. Niinikään juhlaa juhlitaan ennemmin Pohjois-Intiassa kuin täällä etelässä mutta pohjoisesta tulleet Intialaiset tietenkin istuttavat omia tapojaan myös tänne.

Ennen
Jälkeen
Holia juhlitaan kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä poltetaan kokkoa jonka ympärille ihmiset kerääntyvät tanssimaan ja laulamaan. Toisena päivänä on värien juhla, jossa tutut ja tuntemattomat jahtaavat toisiaan ja sotkevat toisensa väreihin. Vesipyssyillä ja vesi-ilmapaloilla saa myös kivan värivesisodan aikaiseksi. Perinteisesti värihurvitteluun pukeudutaan valkoiseen ja kuten kuvista näkee valkoinen ei ole valkoista kovin pitkään.


Juhlaan kuuluu erityinen juoma Bhang. Juoma sisältää vettä, maitoa, mausteita kuten kardemummaa yms. mutta juoman erikoisuus on siinä että perinteisesti siihen lisätään myös bhang tahnaa, joka valmistetaan siitä kasvista mitä jotkut ihmiset polttelee... enkä nyt tarkoita tupakkaa.

Illalla värihurvittelun jälkeen käydään tapaamassa sukulaisia ja ystäviä.

Holi on, ainakin monelle, kevään merkki ja kevään saapumisen juhla. Kokko muistuttaa ihmisiä siitä että hyvä voittaa pahan. Sen takana on tarina jonka mukaan ilkeä kuningas Hiranyakashipu sai oksan joka teki hänestä tuohoutumattoman ja aikaa myöden hänestä tuli ylimielinen, luuli olevansa jumala ja käski ihmisiä palvomaan häntä kuten jumalaa. Hiranyakashipun oma poika Prahlada oli eri mieltä isänsä kanssa, jonka takia Hiranyakashipu yritti rankaista poikaansa tuloksetta. Prahladan ilkeä täti Holika juonitteli pojan istumaan kanssaan kokkoon niin että Holikalla oli viitta, joka suojaisi häntä tulelta mutta Prahlada palaisi. Tulen loimut lennättivät kuitenkin viitan Holikan yltä Prahladan päälle ja lopputulos oli että Holika paloi ja Prahlada selviytyi. Hyvä voitti pahan.


Värifestivaali taas on peruja Krishnan ja Radhan rakkaustarinasta. Krishnan ollessa vauva demoni Putana yritti myrkyttää Krishnan rintamaidollaan, josta syystä Krishnasta tuli sininen. Hän pelkäsi että tytöt ja erityisesti hänen ihastuksensa kohde Radha syrjisivät häntä värinsä takia. Krishnan äiti neuvoi häntä maalaamaan Radhan kasvot haluamallaan värillä ja tuosta lähtien Krishnasta ja Radhasta tuli pari.



On tämä välillä aika incredible India, pakko myöntää :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti